maanantai 19. heinäkuuta 2010

367. TAIVASSALO

Asukkaita 1 tuhat (2624 vuonna 1963), EU-kannatus 39,8 % (1994)

Miksi? Upea keskiaikainen kivikirkko

Milloin? Keskiviikkona 25.8.1999

Lähdin Matka-Autojen bussilla klo 7 Helsingistä Turkuun, josta klo 9:45 toisella bussilla Vehmaalle 45 km, Mynämäen linja-autoaseman kautta. Vinkkilässä pysähdyttiin. Painoin stop-nappia Vehmaan kirkon alapuolella. Kävelin mäen ylös. Kuvasin kirkon sisältä. Vanhassa kellotapulissa oli käymälä. Hautausmaa oli varustettu kartalla! Aikaa kului Vehmaalla 10:50 - 11:35.

Lähdin kävelemään etelä-lounaaseen kohti Taivassaloa. Ensin 3 km suoraan etelään nelinumeroista tietä, sitten käännyin lounaaseen kartan numeroimattomalle tielle kohti Onnikmaata, jonne kertyi matkaa 9 km. Ylitin reitillä kaksi siltaa ja näin tiellä kaksi käärmeen raatoa, joista isompi oli kyy. Asutustie. Maamies postilaatikollaan. Kännykkämastoja. Peltolakeuksia tai metsää. Taivassalon punertavia graniittilohkareita, hautakivinä tuttuja, oli varastoitu hiekkakentälle tien varteen.

Onnikmaalta jatkoin vielä kolminumeroista tietä 4 km etelään Taivassalon kirkonkylään. Kävelin arviolta 16 km vajaassa kolmessa tunnissa, 11:35 - 14:20. Vaihtoehtoinen kaakkoisempi maantiereitti Rautilan kautta olisi ollut pari kilometriä pitempi.

Taivassalon upea kirkko oli sisältä täynnä maalauksia! Emil Nervander oli "restauroinut" kirkkoa sata vuotta sitten. Kellotapuli oli erillään kalliolla maantien toisella puolella.

Kävelin kirkolta vähän matkaa itään. Kahden ruokakaupan välissä näin bussilaitureita ilman mitään merkkiä tai pylvästä, Kello oli vähän yli kolme ja lännestä tulvi pysäkille koululaisten virta. Kaksi bussia saapui idästä ja yksi lännestä. Ensimmäinen oli menossa koilliseen Mynämäelle, toinen länteen Kustaviin, kolmas tulossa Kustavista ja matkalla Turkuun.

Nousin kolmanteen bussiin klo 15:10 päästäkseni Mietoisiin (25 km, 22 markkaa). Matka-Autojen värikuosi, mutta omistajan Vainion lippukuitti, tuoreen yritysfuusion jälkeen.. Maantiellä tehtiin asvalttitöitä, käytettiin liikuteltavia liikennevaloja, liikenne vuorotteli yhtä kaistaa pitkin.

TAIVASSALO 1 39,8 (r. Tövsala)
K: Pyhän Ristin keskiaikainen harmaakivikirkko 1320/1450
K: Alttaritaulu 'Kristuksen ylösnouseminen'
K: Rikas kalkkimaalauskoristelu 1470 Pietari Henrikinpojan tyyliä
K: Sisäänkäyntiovien uusgoottilaiset kehykset Emil Nervander 1890
K: Vanhan hautausmaan katetut portit 1787
K: Järppilän 1700- ja Suursärkilahden hautakappelit
K: Kellotapuli 1786 Chr. Schröder, kivialaosa 1799, puuyläosa 1890
M: Kotiseutumuseo Viiaisten kartanossa
E: Taivassalon Kahiluodon kartano on siirretty Helsingin Seurasaareen
R: Muntinsilta 1791 luonnonkivistä
R: Kaitaisten silta 1982, 460 m (Kustaviin), Suomen pisimpiä
L: Kolkanaukko ja Rantalanlahti, muuttolintujen seurantapaikkoja
H: Taivassalosta irrotettu Iniö, Kustavi ja Velkua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti