maanantai 12. tammikuuta 2015

473. Kesäjunalla Lahdesta Loviisaan!


Lahti-Loviisa -matkustajajuna kulki noin 5 kertaa kesässä, vain viikonloppuisin.
*
Jokaisella junamatkoista oli oma teemansa. Minun käyttämäni vuoro lauantaina 8.8. vei Loviisan Blues-festivaalille "Ungern"-linnoitukseen. VR oli palkannut junaan laulavan kitaranrämpyttäjän, joka kohdisti serenadinsa runsaslukuisille teinitytöille.
*
Ensin aamulla Koiviston Auton piti lähteä klo 8 Helsingistä Lahteen. Saavuin klo 7:58. Kuljettaja rahasti perältä, 59 markkaa, tai 100 km:n lipukkeen Bussilomalipusta annoin. Kymmenen matkustajaa, viimeinen saapui juosten klo 8:02. Lahdentielle klo 8:15, aurinko paahtoi mua sitä ennen. Klo 8:22 Sinebrychoff hohtaa uutena. Keravan tornit näkyvät vasemmalla sen jälkeen.
*
LAHTI
*
Lahdessa I 'Venetsia', oja mutkittelee, II Laune, III Rautatieasema, IV Aleksanterinkatu, V Linja-autoasema. Kartanomuseo sen vieressä on kaunis torneineen, Karhu- tai nalle-näyttely 20 markkaa klo 11 alkaen, mainostetaan. Kurkin ikkunasta. Pieni suihkulähde. Kaunis ilma. Kävelen pohjoiseen. komeita omakotitaloja, kahden kerroksen korkuinen ovisyvennys. Kahden perheen paritaloja, yhteinen tai eri postilaatikko. Joskus toinenkin porras päädyssä. Idyllejä. Harju kohoaa luoteessa. Mukkulan päätielle, divari klo 11- aukesi 10:45. Nousen harjulle, syön 25 vadelmaa. Vanhat lamput pylväissä. Näen 6/7 Olavi Lanun veistoksista, jotka yllättivät ensin! Kariniemen puisto. Jänis kääntyi tieltäni. Ei ole muita. Alas jyrkkää rantaa raiteille, joilla penger hontavan Vesijärven rannassa. (Poistettu kai myöhemmin, on tullut uutta Sibelius-taloakin.)
*
Eläkeikäinen mies kysyi: "Onko siellä mitään erikoista? Oletko turisti? Onko pulloja, vien Alkoon?" Yksi kaarisilta, puisto. Alkoholisteja penkillä kommentoimassa ohittavaa reppuselkää: "Ryhdikäs mies! Taikka nainen."
*
Europa-Tivoli (suomalainen) Linja-autoaseman takana, koirat vartioivat asuntovaunuja. Lapset pyöräilevät uteliaina katsomaan. Urheilukentän katsomossa 10 penkkiriviä. Konserttitalo, ei kirjastoa. Aleksanterinkatu. Puhelinluettelo vihdoin ison Sokoksen edessä, elikkä kirjasto Kirkkokadulla teatterin vieressä, uusi hohtava valkoinen talo. Hakkapeliittain paluu on patsas, Paasikivi ja Mannerheim toisaalla. Torin länsilaidan kirpputorilla Pentala - meripeli, 10 markkaa, ja vanhoja rahoja. Kirjaston jälkeen nousen harjulle ylös, katson Eliel Saarisen Kaupungintalon, laskeudun harjulta juna-asemalle, kello tulee 12.
*
*
JUNAMATKA.
*
Erikoisjuna Loviisaan: 4 vanhaa mustanruskeaa puuvaunua raiteella 4, tunnelista, pohjoisin eli lähin. Aseman Matkapalvelussa erikseen luukku: Loviisa. "Voin myydä pelkän menon, kirjoitan konduktöörille lippuun vain meno." Jolloin maksaa 40 markkaa, eikä 80 markkaa menopaluusta.
*
Laiturilla on hassusti pukeutunut konduktööri sekä matkustavaisia. Lasken että junaan mahtuisi 288 matkustajaa 4 vaunuun, 72 henkilöä kuhunkin, jossa 18 riviä eli 9 välikköä. Tilaa riittää!
*
Veturi on tavallinen. Asetun toiseen vaunuun etupäästä. Varaa vaihtaakin: 8 tyhjää paikkaa. Istun vasemmalle, avaan ikkunan. Takana oikealla lukioikäisiä tyttöjä, Salla ym. päämääränä Loviisan Blues. Joitakuita pienempiä yksinmatkustavia saatellaainkin junaan ja seikkailuun. Puheen pölinää: "Me halutaan myös kaupungille" "Loviisa on ruotsinkielinen".
*
Loviisan Blues-festivaalin teemajunassa kuljeksivat edestäpäin (jossa konduktöörinvaunu) 1) Loviisan esitteiden jakaja-tyttö, 2) konduktööri, 3-4) karamellinmyyjät, 5-6) mehun ja lörtsyjen piirakoiden myyjät, 7-8) Bluesia laulavat kitaristit.
*
Maisemat ulkona ovat peltoja ja puita. Maalaisväestö jossain rivissä kuisteiltaan töllöttää ohi poikkeukselliseti kulkevaa matkustajajunaa! Tasoristeysten kohdalla on alas laskettuja puomeja ja odottavia autoja. Joku kauppa.
*
Kovasti odottamaani Orimattilaa ei näkynyt! Kartan mukaan rata viistää kirkonkylän taajamaa itäkoillisen puolelta. Pysähdyksiä matkan varrella pari kertaa, mutta ei matkustajia vaihdu! Kuntien syrjäkulmia. Matka-aika klo 12:15 - 13:45, puolitoista tuntia.
*
Loviisassa pysähdytään Tavara-asemalle. Pitkä juna ei alkupäänsä osalta mahdu laiturin kohdalle. Jotkut alkavat odottaa bussikuljetusta Blues-kentälle, kartanjakajan johdolla. Minä kierrän ylös Helsingin-tien sillalle ja valokuvaan.
*
Veturi vaihtaa etelästä junan pohjoispäähän paluumatkaa varten. Valkon satamaan jatkuu yksi rata suorana eteenpäin. Matkustajille Valkoon kulkee bussi kerran tunnissa.
*
Blues soi kaukaa idästä, Ungernin linnakkeesta, esityksiä klo 14-20. "Vapaamatkustajat" kurkistelevat tai istuvat linnanmuurien aukoissa harmaakivisen muurin ulkopuolella.
*
*
LOVIISA
*
Kävelin vanhaa Viipurintietä, kiersin raunioituneemman Rosenin linnakkeen ja kävin sen pihalla. Lähetin postia Annelle ja Päiville. Kävin K-kaupassa, Topsy-jäätelötuutti 2,50 markkaa. Palautin 4 olutpulloa, joista kaksi poimin kaupan edestä ja kaksi Kurjet-puistosta. Kävin Terveyslähteellä pohjoisessa ja kirkossa klo 18:10.
*
Kävin klo 18:50 katsomassa elokuvateatteria Marilyn Kuningattarenkadulla, Kappelin puiston kulmassa. Toisessa kerroksessa pyöreä kulma-aula, kaunis. Pyöreästi L:n muotoinen talo. Elokuvasali hahmottui ikkunattomana kohtana seinässä. Pihalle sieltä varaportaat. Ohjelmisto: "Basic Instinct" klo 19 (pe-la myös 21:30), liput 35 markkaa (6 euroa).
*
Kuljin Rantatietä uimarannalle: "Vartioitu -18, suljettu 9.8.su, vesi 17 astetta". Katsoin autiota hiekkarantaa, ajatukset kauas kantaa. Tunnelmallista, ei ollut kuin lintuja ja minä. Uimakoppeja. Nähtävyys Kukkukivi oli remontissa. Kuljin Myllyharjun poikki Valkon radalle, Läntinen Harjuntie ja hautausmaa, jossa tilaa vielä uusillekin ruumiille.
*
Kuulin kaiuttimista palohälytyksen klo 21:10, olin juuri paloaseman edessä, matkalla linja-autoasemalle. Mitään ei tapahtunut 1,5 minuuttiin. Kuin maailma olisi pysähtynyt pidättämään hengitystään. Sitten yhtäkkiä kaksi paloautoa syöksyi ulos talleista sireenit ulvoen. "Huoneistopalo - - -:ssa". Linja-autoni lähti kohti Helsinkiä klo 21:30, lauantaina 8.8.1992.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti