tiistai 27. tammikuuta 2015

489. Pentala, laivalla saaristomuseoon


Lauantaina 18.8.2012 koitti jokavuotinen "Pentala-päivä". Lähdin bussilla 23V Painiitystä klo 9:05, vaihdoin bussiin Jokeri 550 Leppävaarassa klo 9:22 ja bussiin 12 Tapiolassa klo 9:55. Perillä Kivenlahdessa 10:30 ensin kirjasto, sitten kävelytietä rantaan, josta laituri olikin vähän etelämpänä.
*
Minulle aiemmin vielä käyttämättömäksi jäänyt vesibussi 'Espoo 1' saapui vähän ennen klo 11:tä. Laiturilla olikin jo pitkä jono, n. 60-65 ihmistä, laiva täyttyi äärimmilleen, sallitussa määrin. Istuin penkille sisätilojen etuosaan, kipparin vasemman olan taakse. Vastapäätäni istui 2,5-vuotias Lumia-tyttönen ja potkiskeli lenkkareillaan polveani, kiemurteli levottomana eväsnakki suussakin ja kävi välillä ohjaamossakin, minkä kippari kielsi turvallisuussyistä.
*
Tanakka keski-ikäinen matruusi toivoo "mahdollisimman tasarahaa, vaikka porukoilta, mutta kaikki valuutta käy." Lippu maksaa 4 euroa aikuisilta taikka 2 euroa lapsilta 7-16, eläkeläisiltä ja työttömiltä.
*
Soukan edustalla Klobbenin laituri näkyy olevan mustanaan väkeä! Emme kiinnity sinne. Matruusi vain huutaa kannelta turvallisen matkan päästä: "Seuraava vuoro tulee tunnin päästä ja sitten kahden tunnin päästä!". Väki alkaa valua tiehensä.
*
Pentalaan saavutaan n. 11:35. Merimatkan pituus noin 30-40 minuuttia. Kiinnitymme laituriin, joka sijaitsee rantaravintola Pavenia pohjoisempana. "Aarne Alligaattori ja Viidakkorumpu" esiintyy lapsille pehmoeläimiksi naamioituneena rantaniityn aukiolla par'aikaa klo 11:30-12. Rannassa on 5-6 myyntikojun rivi markkinameininkiä.
*
Kävelen rantaa etelään. 1) Ranta-aitta, näyttely 2) lankuista rakennettua laituripolkua pitkin pursiseura Esbo Segelföreningenin perustamalle kesäravintola Pavenille, 3) tyttöjen bikiniuimarannan laitaa, 4) villin luonnon ryteikköjen läpi rannalta sisämaahan, päästäkseni 5) pääpolulle.
*
Kello 12:15 opastaa Espoon museomies Timo Tuomi saaren museoalueen tupiin. Näemme Gurli Nyholmin entisen olohuoneen. Elsa Nyholmin tuvalla askarrellaan viikinkiveneitä. Pihalla keitetään punamultaa maaliksi. Kävelemme turistijoukolla navetalle asti sisämaahan. Nyholmit myivät museota varten tilansa, talonsa ja kalusteensa.
*
Olen lukenut Timo Tuomen matkakirjan "Jalkaisin halki Ranskan". Kiinnostava ja kadehdittava patikkareitti, mutta mitään kirjallisesti lumoavia tunnelmamaalauksia ei ole jäänyt mieleeni, harmi kyllä. Mistä syttyisi huikein tunnevire matkakuvaukseen? Theroux ja Naipaul osaavat valita yksityiskohtia ja sanojaan muita paremmin?
*
Kello 13 menetän päällekkäisen Sanna Jokisen pitämän esitelmän "Huvilaelämää". Kesäasukkaista tuli uusi tulonlähde saarelaisille kalastajille 100 vuotta sitten, kuten myös salakuljetuksesta. "Hyvät kalavuodet" rikastuttivat.
*
Itsekseni yksikseni kävelen klo 13:15 - 14 punaisilla nauhoilla merkityn pitkän polun ison saaren läpi. Nähtävyyksiä saaren sisällä oleva, merestä eronnut Pentala-järvi, joka saa uuden vetensä lähteistä. Järvestä laskee joki mereen Diksandin kautta. Diksand löytyy saaren eteläkärjestä, siellä on luonnonhiekkainen hiekkaranta ja par'aikaa 6 venettä, koko joukko ihmisiä. Vesi on äkkisyvää.
*
Palaan eri polkuja takaisin pääpolulle ja Pentala-järvelle. Joku rouva ui järvessä "tunnin", kehuu toisille. Odotan laivarannasta jokin aika sitten lähteneen opastetun kierroksen saavuttavan minut järven rannalla? Ja tuleehan ennenpitkää tuhatjalkainen tai ehkä satajalkainen jono polkua tömistellen.
*
Hieman harmaantunut, Korkeasaaren sympaattista intendenttiä Ilkka Koivistoa miellyttävästi muistuttava Tommi Heinonen vetää retkeä klo 13:30-15. Itse ehdin mukaan ajalle 14:15 - 15:05. Kertomuksia: Kuuden hehtaarin kokoisessa järvessä on saarikin (0,15 ha)! Eläimiä: ahvenia, haukia, peuroja. kyyt asuvat aitassa. Kettu ja laiska mäyrä asuvat kimpassa luolassa. Päädymme polkua kävellen järveltä etelään Diksandiin.
*
Lähden saaren eteläkärjestä takaisin itään laivarantaan oikopolkuja, käymättä kolmatta kertaa järvellä. Ja eksymättä kuitenkaan. Myrskyn kaatoja on esteinä paikoin. Tuuhean ja rehevän metsän epätasaisia polkuja. Saaren koko on 130 hehtaaria ja se on pääosin luonnonsuojelualuetta, vaikka kymmeniä kesämökkejäkin on.
*
Istuskelen elokuun auringossa Pentalan laivalaiturilla 1,5 tuntia, klo 15:15 - 16:50. Pentala-päivä on jokavuotinen elokuinen traditio, jolloin veneettömätkin pääsevät saareen vesibusseilla. Saaristolaisten elämää esittelevä 'Saaristomuseo' on rakenteilla, ehkäpä sen valmistuttua alkavat ulkoilusaarten laivavuorot pysähtyä säännöllisesti ohittamassaan Pentalassakin?
*
Vesibussi 'Tuulikki' saapuu 15:30 matkallaan Espoon ulkoilusaarille Stora Herrö, Rövaren, Gåsgrund, joiden jälkeen mannermaalle. Miehistönä tumma tyttö ja androgyyni (kirjoitin päiväkirjaan, muistikuva kadonnut). "Vasikassa vaihto Haukilahteen", "Seuraavaan veneeseen mahtuu vain 65", he houkuttelevat mukaansa. Mutta puolityhjänä, arviolta vain 20 matkustajan kanssa, Tuulikki lähtee laiturista.
*
'Espoo 1' saapuu yliruuhkaiseen laituriin klo 15.45. Matruusi alkaa neuvotella puhelimella. Tommi Heinonen saapuu laiturille neuvottelemaan. "Tilaaja päättää?" matruusi kyselee häneltä. Suunnitelmaksi tulee 1) pikaisesti reitille Soukka - Kivenlahti, vie 30 minuuttia, sitten 2) ajetaan Nokkalaan ja Haukilahteen. Laiva täyttyy klo 15:50.
*
Suvisaariston ystävällinen rantaruotsalainen vanha pappa saapuu leveällä puuveneellä ja tarjoaa kyytiä, ottaa mukaansa 10-15 ihmistä Suinonsalmeen asti, ensiksi pelastusliivilliset. "Voitte Hufvudstadsbladetista huomenna lukea kuin kävi!" hän rohkaisee naureskellen.
*
'Espoo 1' saapuu takaisin vasta tunnin päästä, 16:50. "Ei auttanut vaikka käsilläkin kauhoin!" vitsailee matruusi. Laivan nopeus on 9 solmua, noin 15 km tunnissa. Laiva tulee melko täyteen, kuin sillit purkkiin, minä sulloudun istumaan selkä ohjaajanhyttiä vasten, vastapäätä isiä, äitejä, tyttöjään ja poikiaan. Perheretkikohde.
*
Suinonsalmessa laivamme jäi ensin odottamaan vastaantulijaa. Se oli 'Tuulikki', klo 17:15. Matkamme kesti runsaan tunnin klo 16:50 - 18 Haukilahteen, jonne jäin. Kävelin sieltä Westendin kautta Tapiolaan, jossa oli menossa Espoo Cine. Ajoin elokuvajuhlien ilmaisella Åbergin Linjan bussilla Helsinkiin Kamppiin. Sieltä menin Kiasman ohi Musiikkitalon itäpuolelle Töölönlahden kentälle katsomaan japanilaisen Hayao Miyazakin elokuvan 'Prinsessa Mononoke' (1997) ulkoilmanäytöstä.
*
Muita Kuntabongarin vesibussimatkoja Espoossa:
447. Ryövärin saari, Espoon Rövaren
486. Iso Vasikkasaari, Espoo
487. Gåsgrund, Espoon ulkoilusaari
488. Stora Herrö, Espoon ulkoilusaari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti