perjantai 16. kesäkuuta 2017

601. Interraililla Luganoon

Sveitsissä saavun junalla Buchsista Zürichiin sunnuntaina 28.8. Ennen matkaa kotiini tilaamassani esitteessä Zürich näyttäytyi upeana amfiteatterina järven pohjukassa. Kartta kertoi kylän 'mansikkapaikoista'. Mutta petyn, kun itse käyn vaikkapa kehutussa Lindenhofissa - se on kuiva kukkula kuivassa kaupungissa. Kaipaan vereviä ja vehreitä puistoja!
.
Zürichin aseman kävelytunnelissa on erilaisia ruoka-automaatteja jopa kymmeniä erilaisia. Niissä on tarjolla eniten kaikenlaista naposteltavaa. En voi olla kokeilematta jotakin. Pahimman erehdyksen teen ostamalla automaatista postikortteja, koska kohta tajuan kortteihin valmiiksi painetun postimaksun riittävän vain Sveitsin sisällä.
.
Sinihaalarisella duunarilla on pyyntö minulle: olisiko minulla vaihtaa hänelle 1 frangin kolikko? Olemme säilytyslokeroiden edessä, sellaiseen hän tarvitsisi frangin. Hän ojentaa minulle 2 frangin kolikkoa.
- Tarvitsen vain YHDEN frangin, hän korostaa saksaksi.
.
Mutta minä kaivan hänelle 2 kappaletta 1 frangin kolikoita, kun en ole tottunut, että kukaan maksaisi toiselle rahanvaihdosta. Vieläkin mies kursailee, ettei hän halua kuin yhden... mutta kiittäen ottaa sitten molemmat, ja eroamme. Ajattelen, että mitenkähän kylmä ja kaupallinen kaupunki tämä on, pitääkö täällä ihmisten maksaa kaikesta toisilleen? Olisin voinut frangin verran paisuttaa matkakassaani, ajattelen myös.
.
Olen joskus kysynyt aiemmin reilanneelta Miikalta, millaista Zürichissä oli? Hän muisteli: "Kallista. Me tultiin sinne ja meillä oli kauhea nälkä, ja sitten me katsottiin hintoja, eikä ostettu mitään, ja sitten me lähdettiin äkkiä Itävaltaan, kun meillä oli kauhea nälkä..." Mutta minua Sveitsin hintataso ei häiritse, sillä elän vähillä kauppojen perusruokatarpeilla, joista ei kerry kallista laskua missään.
.
Ensimmäisen kerran matkani aikana löydän suomalaisen sanomalehden: Helsingin Sanomat 3 päivää vanhana, torstailta 25.8. Olen ollut matkalla pari viikkoa ja kuullut tai lukenut uutisia vain Herald-Tribunesta tai mikäli olen onnistunut tavailemaan ranskaa matkamuistoiksi ostamistani lehdistä... Hesarin näkeminen on kuin tapaisin vanhan tutun pitkästä aikaa!
.
Ahmin äkkiä lehtipisteessä pääuutissivua, sillä en sentään aio maksaa 3 frangia kotona Suomessakin odottavasta lehdestä. Suomessa tuntuu äkkiä tapahtuneen paljon ja dramaattista, vaikkakin pikkujuttuja: "Metrosyyttäjä haukkui syytetyt", (Tietokilpailuttaja, ravintoloitsija) "Timo T. Kaukonen menossa konkurssiin", (runoilija) "Pentti Saarikoski on kuollut", ja Mauri Kunnas (33-v.) on alkanut piirtää pilapiirroksia Hesariin vuoropäivinä Kari Suomalaisen (63-v.) kanssa. - Kun seuraavana päivänä näen perjantain lehden, se tuntuu jo arkipäiväiseltä, eikä kiinnosta.
.
Paikallisia sanomalehtiä saa Zürichissä automaateista. Katujen varsilla on laatikoita, joiden läpinäkyvä lasiovi avautuu, kun koneeseen on ensin työntänyt kolikon. Lasioven takana näkyy lehtipino. Saksankielisessä Zürichissä lehdet eivät ole siis avoimesti otettavissa, kuten ranskankielisessä Genevessä. Tarkempaa vai epärehellisempää porukkaa pohjoisessa? Asukkaita täällä on ainakin enemmän, puolisen miljoonaa. Sveitsin suurin kaupunki on tunnettu mm. huumeongelmasta, jonka pitäisi näkyä rautatieaseman seutuvilla.
.
Kuljen pääkatua Bahnhofstrassea, joka on kävelykatu, jolla myös raitiovaunut ajavat, kuten Helsingin Aleksilla. Tyylikäs ja arvokas pankkiirien katu, mutta ei jätä minulle kummempia muistikuvia. Ostan automaatista 4 frangilla joukkoliikenteen "Tageskarten". Päivälipun ostaminen on siis tehty todella helpoksi ja hinnaltaan halvaksi!
.
Jugend-Herbergelle pitäisi olla muutamia raitiovaunun pysäkinvälejä. Jään pois yhtä pysäkkiä liian aikaisin, kun ääninauhalta kuulutetaan "Morgental", vaikka taisikin olla vasta "Post". Tekniikka ei toimi onnistuneesti aina Sveitsissäkään, tai en onnistu soveltamaan järjestelmää.
.
Kadulla näkyy olevan tienviitta retkeilymajalle. Lähden seuraamaan viitoitettua suuntaa vastoin parempaa oman karttani tietoa. Täälläkin on tehty ilkivaltaa ihmisten eksyttämiseksi. Tekstiviittaa on kierretty väärälle puolelle pylvästä.
.
Joku tietävä paikallinen tyttö katselee minua epäröivästi sen näköisesti, että menisikö neuvomaan reppuselän oikeaan suuntaan? - Kai mielellään, jos tämä kysyisi. Mutta minä kiiruhdan kyselemättä eteenpäin.
.
Löydän silti pian Herbergen yksinkertaisesti seuraamalla ensin raitiovaunun kiskoja seuraavalle, oikealle pysäkille, ja suunnistamalla vasta siitä poispäin kiskoilta. - Zürichin retkeilymaja on suurin tähän asti näkemäni tai lukemanikaan, siinä on jopa 400 vuodetta. Tilaa riittää minullekin, osoitteessa Mutschellenstrasse 114, 8038 Zürich.
.
Tässä retkeilymajassa otetaankin passi Receptioniin säilöön! Sitten minun pitää kiivetä saamaani huoneeseen 5. kerrokseen asti, sillä hissiä ei taida olla, ei ainakaan terveille. Rakennus on karua betoniarkkitehtuuria. En siellä erityisemmin viihdy, vaikka siisti paikka on.
.
Yöpymismaksu, 12,50 Sveitsin frangia, tuntuu minusta niin suurelta, että yhtä yötä kauemmaksi ei raaski jäädä. Säännöt ovat ankarat ja painetut kuitin taakse. Joka ei poistu talosta viimeistään aamukymmeneen mennessä, joutuu maksamaan sakkoa 5 frangia! Korvausta kadotetusta lakanasta vaaditaan 15 frangia, hukatusta avaimesta 50 CHF. Saapumisesta vasta klo 22:30:n jälkeen joutuu maksamaan 1 frangin yövuoron portieerille.
.
Ennen yötä ajelen vielä raitsikoilla umpimähkään ja harhaan. Löydän takaisin palaamalla samaa reittiä. Kävelen kapakkakaduilla ja katselen näyteikkunoista antikvariaattien valikoimia.
.
Sunnuntai-iltana Zürichin järven ranta on kansoitettu ja tylsä! Katselen Naisyhdistyksen uimalaa, joka on rakennettu paaluille jokeen, sinne vievät kävelysillat. Järvellä on ihmeteltävän paljon purjeveneitä, onhan se vain pieni sisäjärvi, pelkkä lätäkkö meriin verrattuna.
.
En erityisemmin pidä Zürichistä. Se on tällä matkallani eniten Helsinkiä muistuttava paikka. Tosin jo Genevekin muistutti tylsästi Helsinkiä. Autojen valtaamia asfalttikuiluja on liikaa. Puistoja ja puistonpenkkejä on liian vähän. Kansallismuseo näkyy olevan remontin takia paketissa, ei tule sitten päivällä asiaa sinne. Sade alkaa vaihteeksi uhkailla ja lähden nukkumaan.
.
Aamulla raitiovaunussa riehuu mielenkiintoinen kylähullu. Tällaisia tyyppejä en ole vielä matkallani tavannutkaan. Hän on keski-ikäinen, siisti, päälaeltaan kalju mies. Hän häätää ihmisiä pois! Ensin hän vain istuu rauhallisesti paikallaan, kunnes aivan yhtäkkiä alkaa hosua ja mekastaa. Hän pomppaa paikaltaan ja tekee käsillään torjuvia "Hus-hus! Pois!" -eleitä ihmisille.
.
Kylähullu ei ensin huomaa, että joku istuu hänen taakseen. Mutta sitten hän reagoi äkkiä vilistämällä kauhuissaan käytävän toiselle puolelle osoittamaan inhoaan ja huitomaan käsillään: "Hyi, pois-pois-pois tuo ihminen!" Hänen puheitaan en jaksa vieraalla kielellä seurata, ja itse poistunkin jo vaunusta.
.
Raitiovaunuissa en itse onnistu tapaamaan lipuntarkastajaa. Kuitenkin seinille on liimattu painostavia julisteita, joissa normaalien ihmisten vaaleiden piirrosten sekaan on piirretty on luihuja hahmoja, mustia varjokuvia lippupinnareista! - Tässäkin vaunussa on joku pinnari! syyttää juliste uhkaillen sakoilla ja rangaistuksilla.
.
**
LUGANOON, maanantaina 29.8.
.
Haluan tallentaa mieleeni kuvan koko Sveitsistä. Olen jo nähnyt ranskan- ja saksankielistä Sveitsiä, joten nyt lähden italiankieliseen. Olisiko se vähän kevyempi kuin ranskankielinen alue? Saksankielinen alue on synkin.
.
Käkikellomaan junat kulkevat edelleen mainion säännöllisen aikataulun mukaan, jollainen on helppoa muistaa: 3 minuuttia yli jokaisen täyden tunnin lähtee Zürichistä juna kohti Luganoa...
.
Luganoon ajetaan vihdoin oikeaa vuoristorataa pitkin. Istun ensin vastapäätä nuorta virkamiestä, jonka luulen menevän vain Zugiin asti, mutta pääsen myöhemmin vaihtamaan toiseen penkkiväliin omalle ikkunapaikalle. Junassa on taas paljon sotilaita. Joku tyttö kysyy minulta vapaata paikkaa vastapäätä minua ja uppoutuu sen jälkeen korvalappustereoihinsa.
.
Syön junassa jogurttia ja kaadan sen jälkeen jogurttipurkkiin varovaisesti läikyttämättä vähän kerrallaan yhteensä litran appelsiinimehua.
.
Juna kulkee vuorenrinteitä pitkin ja läpi monien tunneleiden. Rata kaartelee toista rinnettä etelään ja toista pohjoiseen, niin että päästään yhä ylemmäs soliin. Vähän aiemmin kuljetun radan voin usein nähdä ikkunasta jälkikäteen alapuolellamme vuorenrinteessä.
.
Katselen erästä vanhaa viisikymppistä ruutupaitaista viiksiniekkaa tyypillisenä sveitsiläisyyden edustajana. Hän tuijottelee ulos tuikean tarkan näköisenä, mutta samalla myhäillen, kuin tuumisi olevansa tähän maahan ja tähän kansaan sangen tyytyväinen, kuten tämä maakin häneen.
.
Junamatkani kestää tällä kertaa 3 tuntia 20 minuuttia. Perillä Luganossa sataa vettä. Odottelen ensin asemalla selkenemistä, mutta lähden sitten kuitenkin 'kertakäyttöisessä' sadetakissa liikkeelle. Juna-asema on kaupungin yläpuolella, kuljen kujia ja kävelypolkuja pitkin alas. Aikanaan minun onkin vaikeaa löytää takaisin. Kuljen rantatietä ensin länteen, sitten itään.
.
Amerikkalainen pariskunta pyytää minua ottamaan valokuvan heistä parina Luganon kuuluisaa maisemaa vasten: järven takaa kohoaa kiehtovan muotoisia vuoria.
.
- Thank you! THANK YOU! Thank you! - amerikkalaisten kiitokset ovat laveita ja vuolaita. Valokuvaan samaa maisemaa itsekin Via Vincenzo Velalta. Kuvistani tulee sumuisia, mutta samalla arvoituksellisen kiehtovia.
.
Sade on tauonnut, mutta alkaa uudestaan, juuri kun olen itäsuunnalta löytänyt kiehtovan eksoottisen puiston olopaikakseni. En voi muuta kuin alkaa etsiä tietä takaisin rautatieasemalle.
.
Lugano muistuttaa mielestäni Monacoa, mutta ei edukseen, vaikka onkin Monacoa hiljaisempi ja rauhallisempi. Turisteja olen erottavani paikallisista ihmisistä selvästi enemmän kuin muualla Sveitsissä.
.
Lähden aikomaani aikaisemmin pois italialaisesta kaupungista. Koen Luganon itselleni turhaksi paikaksi, vain parin hienon valokuvan arvoiseksi.
.
Odottamani juna saapuu Milanosta myöhässä. Tungen hyttiosastoon, jossa istuu jo kaksi italialaista nuorukaista sekä keski-ikäinen nainen Sveitsin Churista, joka on "Coira Italiaksi". Hän selostaa hieman maantiedettä puheliaille italialaisille, jotka puhuvat vain italiaa.
.
Pojat ovat toinen toistaan enemmän Mussolinin näköisiä raskailta kasvoiltaan ja tukevilta leukaperiltään. Saan heidän italiastaan jotakin selvää: lipuntarkastajan käytyä he pohtivat mahdankohan minä olla ruotsalainen? Nainen kertoo italiaksi:
- Ei, hän on suomalainen, huomasin hänen passistaan.
.
Olin lipuntarkastuksessa joutunut näyttämään passiani.
.
Orson Wellesin mielestä kaikki italialaiset ovat näyttelijöitä, jotka haluavat loistaa parrasvaloissa. Nämäkin kaksi esittävät hytissämme laulun "O Sole Mio"! Heidän juttelunsa sisältää runsaasti eleitä ja päivittelyjä: "Mamma mia!"
.
Matkatoverit rakentavat halkaistuista limpuista valtavia makkaravoileipiä - ja tarjoavat niistä minullekin. Naisen poistuttua meitä on enää vain kolme hytissä, ja muut venyttävät vastakkaiset penkit yhtenäisiksi, käydäkseen makuulle, päivälevolle. Minulta jäävät tällä kertaa maisevat vähemmälle näkemiselle, kun en voi istua ikkunapaikalla.
.
Zürich taas, maanantai-iltana 29.8. Istun iltaa Zürichin järven päässä, katsellen, kuinka vuokratut veneet palaavat venevuokraamoon ja jokin risteilyalus lipuu satamaan. Järvi on mielestäni typerän pieni aivan liian monille veneille, kuin jokin kylpyamme muovileluineen.
.
****
(589. Interrailin valmistelut
(590. Interraililla ensin Tanskaan
(591. Interraililla Luxemburgiin
(592. Pari yötä Luxemburgissa
(593. Yöksi Tuileries-puistoon
.
(594. Interraililla eksyen Pariisissa
(595. Interraililla Seinen rannoilla
(596. Interraililla Bordeauxiin
(597. Interraililla Biarritziin
(598. Interraililla Monacoon
.
(599. Interraililla Geneve ja Bern
(600. Interraililla Liechtensteiniin
(601. Interraililla Luganoon
JATKUU:
602. Interraililla takaisin pohjoiseen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti