perjantai 1. syyskuuta 2017

608. Kiukaisiin ja Harjavaltaan Onnibussilla

Onnibussin käyttämältä Harjavallan linja-autoasemalta on noin 14 kilometrin kävelymatka Kiukaisten kirkonkylään Eurakoskelle tai 16 km Kiukaisten Panelian kylään. Tein noin 38 km:n lenkin molempien taajamien kautta.
.
Ensin ajoin 3 tuntia Helsingin Kampista, laiturista 23, Harjavaltaan, klo 8:30-11:30. Menomatka maksoi vain yhden euron, paluumatka (klo 20:50-23:50) viisi euroa ja varausmaksu euron, yhteensä meno-paluu siis 7 euroa Onnibussilla.
.
Onnibus ajoi Helsingissä Ruoholahden ja Keilaniemen pysäkkien kautta. Lommilan Ikean pysäkiltä tuli uusia matkustajia klo 9. Forssan Autokeitaalla pidettiin 5 minuutin tauko klo 10:15. Humppila ohitettiin asiakkaattomana, mutta Huittisissa poikettiin ABC:n pihaan klo 11.
.
Harjavallan linja-autoasemalta lähdin klo 11:35 kävelemään lounaaseen, ensin yli junaradan, sitten valtatien 2 yli. Valtatien 43 varrella on mukavasti pyörä- ja kävelytie, jolle oli puista pudonnut paljon käpyjä, joita potkin metsän puolelle.
.
Vaihdan 1,5 km:n jälkeen lännempään melko rauhalliselle 2173-tielle, mutten kävele Hiirijärven kylään (5 km), vaan käännyn jo 2 km:n jälkeen pienelle hiekkatielle etelään, takaisin kohti valtatietä 43, jonka ylitettyäni jatkan Präikkäläntietä etelään, ohi avarien peltojen. Markkulantien kulmaan ehtiessäni olen kävellyt mutkikkaita, rauhallisia pikkuteitä jo 9 km ja tienviitta näyttää: "Kiukainen 6 km".
.
Tie 2194 eteenpäin on äskeisiä teitäni isompi, mutta edelleen hyvin mutkainen ja isojen peltojen reunustama. Noin klo 14:30 näen kirkon tornin etelässä. Poikkean pienelle Kirkkotielle ja nousen puiden varjostamalle kirkon mäelle, jossa on vanha hautausmaa, jossa pari lasta leikkimässä. Alempana lännessä on seurakuntatalo, takana pohjoisessa peltoja.
.
Kuljen Eurakosken kylämaisemassa, johon kuuluu mm. vanha nahkatehdas. Ylitän tasoristeyksessä Kokemäen Peipohjasta Raumalle vievän junaradan (jonka 1980-luvulla ajoin lättähattu-kiskobussilla). Idempänä taitaisi olla vanha rautatieasema. Asematien suuntainen tienviitta osoittaa seurojentalolle, josta kuuluu nuorisolle kuuluvia ääniä. Kävelen etelään ja huomaan vasemmalla paloaseman sekä kirjastotalon.
.
Kirjaston toiseen kerrokseen voidaan nousta eteisestä lainaustiskiä ohittamatta. Kehitysvammainen tyttö tulee jäljessäni sisään eteiseen ja karjaisee korvaani 30 sentin päästä: TER-VE!! niin kovaa kuin huutaisi ulkona satojen metrien päähän. Hän menee juttelemaan virkailijan kanssa.
.
Katselen yläkerrassa kirjaston valikoimaa. Aina on jotakin mitä en ole nähnyt muualla. Keski-ikäinen paikallinen mieshenkilö käy etsimässä kirjaa. Nuorisolle on varattu oma huoneensa.
.
Ulkona istun pihapenkillä tutkimassa karttaa n. klo 15:20. "Euran 100 nähtävyyttä" on jokainen merkitty omilla nimitolpilla, joiden QR-koodeja kännykällä skannaaamalla voisi saada lisätietoja vaikkapa "Sähkötehtaasta". Eurakosken kylässä toimii mm. Satapirkan sähkö.
.
Poikkean Eurajoen pienen kosken ylittävällä kävelysillalla, vieressä on pieni voimalaitos. Kävelen vielä etelään (kirkolta pari km) ja käännyn länteen hiljaiselle Mäkeläntielle. Tienviitan mukaan Panelian kylään on 6 km. Koulukeskus on etelässä mäellä. Laajoja peltolakeuksia avautuu pohjoiseen.
.
Hiekkatieni lähestyy junarataa, mutta lähin tasoristeys on suljettu, kertoo kyltti, en käy tarkistamassa. Hiekkatie alittaa junarajan yli korkealla sillalla kulkevan valtatien 43 (Euraan, Laitilaan, Uuteenkaupunkiin). Sitten seuraa käytössä oleva tasoristeys vanhan tehtaan vieressä ja radan pohjoispuolella kömpelösti käsin kirjoitettu kummallinen tienviitta "Ilmoitussuontie". Seuraan sitä metsän halki länteen kohti Paneliaa, jonka viimein lähestyessä alkavat myös pientalot.
.
Panelian Haavoon saavun noin klo 16:30. Joku vandaali on maalannut tienviitan Panelia-sanan perään S-kirjaimen. Panelia mainostaa edelleen olevansa "Vuoden kylä Satakunnassa vuonna 2006!" ja kiintoisan näköinen miljöö onkin! Viehättävästi vanhojen kauniiden puutalojen, tehtaiden kivitalojen ja julkisten rakennusten historiallisuutta kylämaisemassa.
.
Vanha silta jälleen Eurajoen yli ja sillan pielessä vanha kaunis mylly tai voimalaitos uudessa käytössä. Kyläläisten rakentaman, yli sata vuotta vanhan Panelian kirkon vieressä on koristeellinen vanha meijerirakennus. Pääkatua reunustavat tunnelmalliset puiset liiketalot.
.
Kiukaisten kunta on saanut nimensä hiidenkiukaista. Kunnan suurin nähtävyys on Suomen suurin hiidenkiuas, Kuninkaanhauta, joka tulee aivan yllättäen minua vastaan tien ja suuren pellon välissä. Tien toisella puolella on hyvin arkipäiväisen näköinen menneiden vuosikymmenten omakotitalo. Onpa sillä komea naapuri esihistoriallisessa hiidenkiukaassa!
.
Kävelen pohjoiseen palatakseni Harjavaltaan, ensin tietä 2172. Tämän tien kääntyessä luoteeseen minun on vaihdettava tielle 2173 kohti koillista. "Hiirijärvi 5 km". Lähestyn näin illalla Hiirijärveä päinvastaisesta suunnasta kuin aiemmin keskipäivällä.
.
Kiukainen vaikuttaa olleen kauan vauras maalaispitäjä valtavine peltolakeuksineen. Pellot voisivat olla kuivattuja järvenpohjiakin, alavia maita, kun taas rakennuksia on pystytetty rinteisiin, mäkitupia viljelyyn kelpaamattomiin kohtiin.
.
Kiukaisissa kyläyhteisöillä on ollut varaa pystyttää suuria seurantaloja! Panelian komean kaksikerroksisen seurantalon julkisivussa on 9 ikkunaa vierekkäin ja sivuseinälläkin 5 ikkunaa vieretysten. Olisikin mielenkiintoista nähdä jossakin valokuvakirjassa vertailu kunnittain Suomen komeimmista vanhoista rakennuksista eri teemojen mukaan, kuten seurantalot, työväentalot, vanhat koulut, tehtaat, liikerakennukset, funkis-arkkitehtuuri jne.
.
Hiirijärvellä tiestä 2173 eroaa Hiirijärven koulutie. Tien laidalla viitataan Harjavallan nähtävyyksiin kuuluvalle Lallinkivelle. Lallin itkukiven luona oli tarun mukaan Lallin kota-asunto piispa Henrikin surman jälkeen, ellei se ollutkaan Köyliössä. Hiirijärveltä on vielä 7 km Harjavaltaan, jonne saavun klo 20:20.
.
Harjavallassa käyn katsomassa Porin radan rautatieasemaa. Tienviittoja on Harjavallassa paljon jalankulkijoille, eräskin osoittaa "Kirjasto 1 km", mutta olen jo aiemmalla kerralla käynyt sen sisällä, enkä jaksa kävellä sinne varsinkaan nyt sulkemisajan jälkeen.
.
Harjavallan kauppatorille, linja-autoaseman (yöksi jo suljetun) liikerakennuksen luoteispuolelle, pystytetään illalla huomista varten markkinoitten myyntikojuja, ja tivolikin on tullut kaupunkiin. Katselen rakennustouhua, koska bussin tuloon on vielä puolisen tuntia.
.
Suuntaan kulkuni linja-autojen laitureille kello 20:40, kymmenen minuuttia ennen Onnibussin tuloaikaa 20:50, kun hämmästyksekseni näen juuri Onnibussin kaartavan pois pihalta! Menisikö linjuri huoltoasemalle tankkaamaan, palaisiko takaisin? Ei, bussi ajaa junaradan yli kohti valtatietä 2.
.
Ai niin, kulkeehan Onnibus Porinkin suuntaan, ajattelen. Mutta Poriin menevän vuoron olisi pitänyt olla Harjavallassa jo 20:25! Voisiko se olla 20 minuuttia myöhässä?
.
Linja-autoaseman edustan penkillä juopottelee vanha mies kaljakassi vierellään, yksikseen humalassa öristen ja ääneen höpisten. Eri penkillä istuu kaksi tyttöä lentolaukkujen kanssa, varmaankin menossa Helsinkiin laivalle tai lentokoneelle? Poriin menevä Satakunnan Liikenteen bussi lähtee liikkeelle, kun alkoholisti vasta havahtuu ja karjuu ja ottaa juoksuaskelia bussin perään. Hän onnistuu vielä pääsemään kyytiin.
.
Henkilöauto kaartaa pihaan ja tytöt nousevat lentolaukkuineen kyytiin! He olivatkin kai palaamassa Helsingistä ja odottivat noutajaansa? Hieman huolestun. Mutta täsmällisesti klo 20:50 saapuu Helsinkiin menevä Onnibus ja lisäkseni siihen nousee vielä nuorukainen, jollainen minäkin olin joskus.
.
Kuljettaja ei katso lippukoodiani. Hän on kohteliaasti tervehtivä maahanmuuttaja, joka lausuu erikoisesti kuulutukset "Kokimäki" ja "Ampila" (Humppila), mutta ajomatka Forssaan sujuu hyvin. Forssassa 10 minuutin tauolla "kuljettajat vaihtuvat päittäin, helsinkiläinen ajaa loppumatkan Helsinkiin, ei tarvitse matkustajien vaihtaa autoa".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti