torstai 30. marraskuuta 2017

613. Brysselistä juna Maastrichtiin

Sateinen sunnuntai-aamu Brysselissä. Hotelli Galian sänky on pehmeä. Nukun sikeästi klo 23-5, valvon 7:ään, kuuntelen mielelläni kirkonkellojen vartinmerkkejä (klo 6 alkaen). Runsas hotelliaamiainen maistuu 7:30-8:15...
.
Matkakumppani kaipaa tänäänkin ikkunasta näkyvälle kirpputorille, kuten joka aamu tunniksi-pariksi tekemään löytöjä. Aito jade sanoo kiveen kolauttaessa ehkä kling! mutta väärä sanoo ehkä klang!? Internetin avulla asiantuntijaksi 15 minuutissa.
.
Gare du Midin automaateista on helppo ostaa Weekend-liput, 22,60 euroa henkilöltä, Hollannin Maastrichtiin asti, Liegessä vaihtaen. Arkena pelkkä meno maksaa melkein yhtä paljon kuin menopaluu viikonloppuna.
.
Aikaa ennen seuraavaa junavuoroa jää sen verran, että ehdimme kiertää katselemassa Midi-aseman ympäristön viikonloppuista torikauppaa. Paljon hedelmiä, vihanneksia ja kemikaliotavaraa, hammastahnaa, hehkulamppuja. Joillakin myyjillä on näppärä tapa käyttää säännöllisen kokoisia (sinisiä) muovikoreja vinoon kallistetuilla myyntipöydillään. Jokaisessa korissa on vain yhtä myyntiartikkelia. Tavarat pysyvät järjestyksessä. Myyntitiskin asettelu aamulla ja purkaminen illalla yksinkertaistuu.
.
Intercity-juna Saksan rajalle lähtee Brysselin eteläaseman laiturilta 14 klo 9:56, säännöllisin minuutein kerran tunnissa. Junavaunussamme kiertää Brysselin asemien välillä musta kerjäläispoika, joka jakaa jokaiselle pöydälle keltaisen lappusen, jota minä tai kukaan muukaan ei lue eikä lappuun edes koske. Poika palaa keräämään laput takaisin. Vastapäätäni istuva jalkaansa nilkuttanut vanha mies antaa lantin. Poika poistuu junasta pohjoisella asemalla, josta hän voinee kätevästi ottaa heti toisen junan takaisin eteläasemalle.
.
Brysselin jälkeen junan väliasemia ovat Louvain, Ans, Liege Verviers ja Liege Guillemins, jossa vaihtoaikaa pitäisi olla muutama minuutti Maastrichtiin kerran tunnissa lähtevään paikallisjunaan. IC-junamme myöhästyy kuitenkin jo tullessaan 8 minuuttia, jolloin jatkojuna ehtii täpärästi mennä menojaan Liegessä ja vaihtoajaksi siellä tuleekin kokonainen tunti, klo 11:11-12:10.
.
Liegen rautatieasemaa kattaa mahtava futuristinen lasisen läpinäkyvä rautaverkkoinen katos. Laiturilta toiselle pääsee joko yläpuolista siltaa tai alapuolista tunnelia, mutta vain tunnelitason asematilojen kautta pääsee ulos kaupungille, minkä opin kantapään kautta.
.
Liegessä sataa vettä. Aseman edustan torilla on pieniä suihkulähteitä, jotka valaistaan illaksi monivärisillä valoilla. Torin takana kohoaa veistosmaisen kaareva lasiseinäinen pilvenpiirtäjä. Torin molemmilta sivuilta lähtee perinteisten punatiilitalojen reunustamia vanhanaikaisia katuja. Käyn kävelemässä kaduilla, ohi kirkon, puistikon, pienyrittäjien toimistojen, kauppojen ja pizzerioiden, palaten asemalle eri tietä radan varressa.
.
Liegen keskusta on vielä liian kaukana ehtiäkseni sinne asti kävellä. Joitakin kirkontorneja ja asuintaloja näkyy kohoavan vihreästä kumpuilevasta maisemasta. Belgian rannikko on tasaista alankomaata, mutta sisämaan puolella kohoavat Ardennien kummut, olen siellä kulkenut junalla Namuriin ja Luxemburgiin.
.
Maastrichtiin klo 12:10-40 ajava juna odottaakin matkustajia jo hyvissä ajoin laiturilla 5 Liegen pääteasemallaan. Väliasemia puolen tunnin matkalla on kolme. Yhden raideparin rautatie kulkee usein hämmästyttävän läheltä vanhojen slummiutuneiden tiilitalojen asuntojen ikkunoita. Taloissa aistittaneen junaliikenteen tunnelma pari kertaa tunnissa suuntaan tai toiseen.
.
Maas-joki tulee näkyviin lännessä ja rata seuraa jokea pohjoiseen. Pienten autoteiden puomillisia tasoristeyksiä kohdataan vaikka kuinka monta kertaa. Belgian ja Hollannin valtionraja ylitetään huomaamattomasti.
.
Maastrichtin aseman edessä on aidattu katutöitä. Kävelemme suoraan kohti länttä, kunnes tulemme Maas-joen sillalle, joka on vanhimman sillan paikalla. Kävelijöitä on vilkkaasti liikkeellä sunnuntai-iltapäivänä. Valokuvaan jokinäkymiä ja kolmikerroksisia vanhoja taloja.
.
Seuraamme joen suuntaisia nupukivisiä kauppakatuja ensin pohjoiseen, ohi turisti-informaation, vanhan kaupungintalon kivetylle aukiolle, jossa on kauppatori Markt. Matkatoverini poikkeaa vaatetusliikkeissä ja toteaa Levis-farkkujen kartellihinnaksi kaikkialla Euroopassa 99 euroa.
.
Etsimme matkapuhelimen kartan avulla sellaista kirkkoa, joka on muutettu kirjakaupaksi! Kirkkoja on Maastrichtissakin vaikka kuinka paljon, näemme ensin kaikki muut paitsi oikean, kunnes sekin löytyy, sopivasti suojaksi tuoreimmalta sadekuurolta.
.
Komeiden kirkonholvien alle on rakennettu kirjakaupalle kaksikin yläkerrosta terasseiksi, joilta voi katsella kahvilaa alhaalla entisessä alttaripäädyssä. Portaat ja hissi. Helsingin Akateeminen kirjakauppa kerrosten näköaloineen tulee mieleeni. "Kohtaamispaikka" -esiintymislavakin on, jossa kirjailijavieras parhaillaan äänessä.
.
Ylimmällä terassilla on lukitussa vitriinissä myynnissä arvokkaimpia antikvaarisia kirjoja! Anne Frankin päiväkirjasta on tehty sarjakuva ja Beatles-yhtyeestä pomppu-kirja, jossa soittajat kohoavat aukeamilta ylös kolmiulotteisina ja heidät saa notkumaan paperiliuskoista vetämällä (hinta 30 euroa). Lastenkirjallisuuden 4-osaisesta tietosanakirjasta (290 euroa) vilkaisen Astrid Lindgrenin, Tove Janssonin ja mukavasti kehutun Anthony Buckeridgen! Lähdeviittaus: David Bathurst: The Jennings Companion!
.
Löydän 6 kappaleen valikoiman (135 erilaisesta) Sanoman hollanniksi julkaisemia 48-sivuisia albumeita Aku Ankan parhaita Carl Barksin piirtäminä. Uudenveroisia käytettyjä ("tweedehands"), joiden hinta on puolitettu: 2,50 euroa. Ostan numeron 95 "Donald Duck als schietschijf", jossa on minulle aiemmin tuntematon 10-sivuinen tarina "Donald Duck de verloren Goudmijn" (WDC81-476), josta tosin tunnen variaation, mutta Barksin piirrostyö on tässäkin kaunista.
.
Poikkeamme vanhassa luostarissa katsomassa kaunista sisäpihaa, joka muistuttaa Lutherin kotiluostarista Saksan Erfurtista. Emme pääse pitemmälle maksamatta lipputiskille pääsymaksua. Valokuvaan vanhaa kanavanpätkää kivimuurien välissä talojen takapihojen maisemassa.
.
Kelpo pätkä kaupunginmuuriakin portteineen löytyy Maastrichtin keskustan eteläosista. Kiviportaita pääsee ylös kävelemään puoli kilometriä muurin harjalla, josta voi katsella muuria ulkopuolelta myötäilevän kanavan tai ehkäpä vallihaudan nykyisiä kauniin vihreitä puistomaisemia. Valkoinen harmaasiipinen lintuparvikin on kerääntynyt vanhan tykin viereen omaan rauhaansa, minusta häiriintymättä, mutta kiireinen rynnivä omakuvia napsiva pariskunta pelästyttää lokit lentoon.
.
Lehtijutun mukaan joku suomalainen kerää Nasse-nimisiä kaupunkeja eri puolilta maapalloa, tai jotain saman kuuloista, niitä löytyi oikeasti monta! Pariiseja on monessa USA:n osavaltiossa, "Paris, Texas" ei ole ainoa! Minä voisin kerätä muurien ympäröimiä kaupunkeja! Lucca, Chester, Nördlingen, Memmingen, Augsburg, Nürnberg, Tallinna, Maastricht... jne.
.
Ylitämme Maas-joen kolmatta siltaa keskustan eteläpuolella palataksemme takaisin itäpuolelle, jossa on modernimpi kaupunginosa nykyaikaisine teräs-ja-lasi-liikerakennuksineen. Palaamme rannan läheistä katua keskemmäs pohjoiseen ja löydämme etsimämme kauniin modernin kirjastotalon, lasiseinäkuution.
.
Kirjasto on sunnuntaina auki vielä tunnin, klo 17 asti, ja käytämme koko ajan. Ulko-ovista tullaan keskikerroksen aulaan parvelle, jossa on parhaillaan esillä valokuvanäyttely hautausmaista eri puolilla maailmaa.
.
Yläkertaan toiselle parvelle nousevien portaiden väliin on näppärästi yhdistetty pieni katsomon penkistö, josta voitaisiin seurata vaikkapa lastenteatteria, satutuntia tai esitelmiä. Yläparvella on valokuvanäyttely lapsityövoiman käytön historiasta. Ovia ja portaita on edelleen kansainvälisyystoiminnan, maahanmuuttajien tai muiden kokoontujien tiloihin.
.
Sisääntulohallista pääsee lainaus- tai palautusautomaattien ja virkailijoiden tiskin ohi sekä hälytinporttien läpi portaikkoon, joka laskeutuu avaraan kellariin tai pohjakerrokseen, jossa ovat varsinaiset lainakirjakokoelmat. Sarjakuvakokoelmat ovat silmiinpistävän laajat ja istahdankin lukemaan tuoretta hollantilaista Donald Duckia.
.
Poistokirjoja on runsaasti myynnissä 50 sentin kappalehintaan, mm. Gamemaker, pelintekijän oppikirja ja paljon nuottivihkoja. Sisääntulon kerroksen hyllykössä lähellä virkailijoiden tiskiä myydään erikseen uusia (kalliita) kirjoja, ja varoitetaan niiden kameravalvonnasta. Poistumme Maastrichtin kaupunginkirjastosta, kun kuulutukset hätistelevät hollanniksi: "Suljemme 10 minuutin päästä, suljemme 5 minuutin päästä".
.
Auringon laskeuduttua ja illan pimennyttyä palaamme Maastrichtin sympaattisen pienelle rautatieasemalle, vielä matkanvarren puistokatua katsellen. Rautatieaikataulujen koristeena ja joidenkin veturien kyljessä huomaan punaisen tyylitellyn sivustakuvatun leijonahahmon, joka muistuttaa aika paljon Suomen vaakunaleijonaa, kuitenkin ilman suoraa tai käyrää miekkaa.
.
Asemahallista pääsee kahteen pieneen kauppaan, joista toinen myy valmissalaatteja, suklaata, leivonnaisia, täyteleipiä ja muuta matkaevääksi sopivaa syötävää sekä juotavaa. Ostan yhdellä eurolla 5 kpl x 55 g = 275 grammaa "Liegen vohveleita". Toinen kauppa on halpaketjuliike "Hema", joka myy myös einesruokaa halvalla, mutta suurimmaksi osaksi kemikalio- ja pienrautatavaraa.
.
Paluujuna Maastrichtista Liegeen näkyykin seisovan jo valmiina paikallaan laiturissa 5a (laituria 5 pitkin vähän matkaa etelämmäs) ainakin 15 minuuttia ennen lähtöaikaa klo 18:19 ja sinne voi mennä etukäteen istumaan. Juna on kulkenut päiväsaikaan tunnin välein.
.
Liegessä on vajaa tunti vaihtoaikaa klo 18:50, mutta sataa vettä taas. Asematorin suihkulähteet on valaistu kauniisti, kuten viereinen pilvenpiirtäjä ja aseman verkkomainen katos. Käyn lähiseudulla kävelemässä.
.
IC-juna, johon vaihdamme Liegessä, kulkee Belgian läpi idästä Saksan rajalta länteen aina Kanaalin rannalle asti, reittiä Louvain - Bryssel - Oostende. Juna täyttyy runsaasti ja väkeä lappaa sisään yli lähtöajan, joten lähtö viivästyy. Juna hidastelee vielä matkalla. Brysseliin saavumme silti noin klo 21 Midi-asemalle, josta kävelemme tuttuja Angleterre- ja Blaes-katuja kotitorillemme Vossenplein eli Kaatspelplaats eli Place du Jeu de Balle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti