maanantai 22. tammikuuta 2018

618. Annen Interrail Ateenaan

Heinolalaisen Annen (s.1961) matkakertomus vuodelta 1983, junamatkalta Pariisi - Bern - Rooma - Ateena - Salzburg - Hampuri - Tukholma.
.
TORSTAI 11.8.
.
'Tänä aamuna saavuimme kello 9 Berniin. Tämä on pieni ja rauhallinen kaupunki, jossa on paljon vuoristoja ja korkeita siltoja, ja paljon vihreätä. Sveitsi on oikein kaunis maa, joka ei kuitenkaan ainakaan täällä Bernissä tarjoa paljon turisteille.
.
'Tänään kävimme muutamissa kirkoissa ja kuljeskelimme pitkin kaupunkia. Huomenna ehkä menemme toiseen retkeilymajaan Alpeille, tänne emme ainakaan jää. Aiomme käydä myös Italiassa.
.
'Ihmiset täällä Bernissä eivät tuijota ihan niin paljon kuin Pariisissa, mutta paljon kuitenkin. Eräs tumma poika tuli tänään puhumaan minulle ranskaa, vaikka sanoin, etten ymmärrä. Outoja tyyppejä. Suomalaisia olemme tavanneet kaikkialla paitsi Saksassa, täälläkin retkeilymajassa on meidän lisäksemme yksi suomalaistyttö ja kaksi poikaa. Huomenna olen sitten - jossain?
.
MAANANTAI 15.8.
.
'Paljon on ehtinyt tapahtua kolmen päivän aikana. Ensinnäkin viime perjantain vietimme vielä Bernissä. Tosin olimme aikoneet lähteä sieltä pois jo aamulla, mutta se ei oikein sopinutkaan suunnitelmiin. Bern on mukava pikkukaupunki, mutta siellä ei ole kovin paljon katseltavaa.
.
'Perjantaina kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa ja mittailimme kaupungin katuja. Muuten viihdyin Bernissä hyvin, mutta kun siellä ei ollut paljonkaan tekemistä... Oli se silti voimia antava maa, jossa sai ihailla todella kauniita ja jylhiä maisemia.
.
'Bernistä lähdimme yöjunalla Roomaan. Matka kesti noin yhdeksän tuntia. Muuten junassa olisi ollut hyvä ja turvallista nukkua, koska saimme olla vaununhytissä kahdestaan, mutta aina vähän ajan kuluttua poikia kävi kurkkaamassa ovesta sisään. Outoja tyyppejä. Heitä pelkäsin vähän, samoin varkaita.
.
'Kun sitten astuimme Roomassa junasta ulos, oli heti joku informaatiomies meitä neuvomassa. Hän sanoi, että retkeilymaja on täysi, ja antoi erään hotellin osoitteen. Meidät oikein ohjattiin kyseiseen paikkaan ja ajattelimme, että onpas hyvä palvelu. Sitten kuulimme hotellihuoneen hinnan, joka oli aika korkea, ja päätimme soittaa retkeilymajaan, koska niissä on yleensä aamupäivällä tilaa. Saimmekin kuulla, että tilaa kyllä on, ja jätimme tuon hotellin ilomielin taaksemme. Heti kättelyssä siis saimme kuvan italialaisten kieroudesta.
.
'Menimme retkeilymajaan kahdella linja-autolla, ja siellä jouduimme olemaan kello neljään asti ennen kuin saimme vuodepaikat. Italiassa on kaikki todella monimutkaista, mikään ei suju joustavasti. Joka paikassa saa jonottaa, ja italialaiset tekevät paljon turhaa työtä, vaikka asiat sujuisivat helpomminkin.
.
'Itse retkeilymaja oli tähänastisista ankein ja likaisin, hirveän suuri ja kolkko. (Se löytyy kartasta helposti sijaitessaan Olympiastadionilla, kaupungin keskustasta 5 kilometriä luoteeseen, Teveren vastarannalla, osoitteessa Viale delle Olimpiadi 61. Vuodepaikkoja on 330.)
.
'Rooma on mukava kaupunki, vaikka italialaiset ovatkin kieroja. Antiikin tuoksuja leijuu pitkin kaupunkia, joka on täynnä entisaikojen raunioita. Kävimme Colosseumissa, Pantheonia katsomassa (sisälle ei päässyt), Forum Romanumissa ja Vatikaanissa, missä kuulimme paavin äänen, mutta hän ei näyttäytynyt kansalle. Lisäksi kävimme muutamassa kirkossa.
.
'Roomassakin osasimme liikkua ihan hyvin, ainoastaan Pariisissa oli vaikeaa löytää paikkoja. Kaiken kaikkiaan pidin Roomasta, se oli melko rauhallinen. Helle kuitenkin oli mahtava, ehkä jotain + 45 astetta. Koko ajan hiki virtasi ja aina oli jano. Se vei vähän kävelyhaluja pois, mutta vain vähän.
.
'Ostimme paljon juomista ja lopulta uskaltauduimme juomaan puistoistakin, vaikka se ei kai ole oikein suositeltavaa, mutta ei ole vielä tullut mitään vaivoja. Toivottavasti ei tulekaan. Marjolla on käsivarsissa näppylöitä, mutta muuten olemme olleet terveitä. Itse pelkäsin, että sairastun matkalla, mutta olen ollut terveempi kuin kotona, siltä ainakin vielä tuntuu.
.
'Tuskin ennen Interrail-matkaamme olin edes ajatellut, että matkalla oppisin jotain uutta, paitsi että näkisin uusia paikkoja. Olen kuitenkin nähnyt ja oppinut kaikenlaista, kuten senkin, että miehet, ainakin etelämaalaiset (ehkä suomalaisetkin, mutta peitetymmin), ovat aina innokkaina tuppautumassa naisten seuraan. Pariisissa ja Roomassa meitä tuijotettiin kuin näyttelyesineitä. Roomassa melkein jokainen auto tyyttäsi kohdallamme. Toisaalta se on aika huvittavaa, toisaalta jotenkin säälittävää. Monet myös puhuttelevat kadulla, vaikka eivät edes osaa englantia, mutta parempi on vain olla kuulematta mitään. Miesparat.
.
'Suomalaisiin törmäsimme myös Roomassa: eräälle kouvolalaispojalle puhuimme aika paljon ja eräässä kioskissa oli suomalainen tyttö myymässä (tarjosi jäätelöt). Lisäksi näimme muita suomalaisia kaukaa.
.
'Jätimme Rooman eilen illalla kello 21:45, oltuamme siellä siis lauantai-aamusta sunnuntai-iltaan, ja saavuimme maanantai-aamuna Venetsiaan kello 5:40. Venetsiasta jatkoimme melkein välittömästi Belgradin junaan, joka lähti kello 7:25. Nyt olemme siis menossa kohti Ateenaa, jonne saavumme ylihuomenna keskiviikko-aamuna.
.
'Seuraava välietappimme tällä matkalla on Belgrad, jonne saavumme tänään klo 23:15. Jatkamme melkein välittömästi Ateenan junaan, joka lähtee kello 23:55. Emme kuitenkaan mene suoraan Ateenaan, vaan pysähdymme huomenna Thessalonikiin (kello 15) ja viivymme siellä iltaan asti, kunnes jatkamme yöjunalla Ateenaan. Vietämme siis kolme yötä junassa. Huh!
.
'Rahaa meillä ei liiemmälti ole, ei edes kunnon eväisiin, kun pitää säästää Kreikkaa varten. Junamatkoja varten meillä on evästä neljä sämpylää, kaksi Spriteä ja vesipullo. Nälkä vähän vaivaa, mutta oikeastaan tämä on ihan hyvää "askeesia". Ei tarvitse ajatella mitään - ei edes ruokaa, saa vain istua junassa ja kiitää eteenpäin, etsiäkseni valoisia puolia... Kova kokemus tämä on, mutta ehkä silti terveellinen... Tavataanko Kreikassa?
.
TORSTAI 18.8.
.
'Tällä hetkellä istun kreikkalaisen retkeilymajan hiostavassa ilmapiirissä. Hellettä riittää täälläkin, en tiedä kuinka monta astetta, olisi kiinnostavaa tietää!
.
'Kolmen päivän rasittava junamatka on takanapäin. Se oli uuvuttava kokemus, mutta varmasti terveellinen. En toki vanno, että se tosiaan oli terveellinen, sillä Jugoslavian juna oli todella likainen, suorastaan YÄK! En ole koskaan ennen ollut niin törkyisessä paikassa, hajukin oli kamala. Wc:ssä oksennus melkein nousi kurkkuun. Oli tukalaa matkustaa juuri matkamme pisin osuus tuollaisessa junassa.
.
'Nukuimme siis yhteensä kolme yötä junassa, mutta ei se oikeastaan ollut nukkumista, vaan pelkkää torkkumista, sillä aina vähän ajan kuluttua heräsi. Päivät kuluivat samalla tavalla.
.
'Rooman ja Thessalonikin junissa saimme sentään paikat (vaan emme kunnollisia nukkumapaikkoja), mutta Jugoslavian junassa (joka lähti joskus puolenyön aikaan) jouduimme istumaan vähän aikaa käytävällä. Se oli kamalaa: siinä oli paha istua ja ihmisiä kulki usein ohitse. Ajattelin, että vietän elämäni ensimmäisen täysin unettoman yön. Vähän ajan kuluttua konduktööri kuitenkin vinkkasi meidät yhteen vaunuun, ja pääsimme "horrokseen".
.
'Unettomuuden lisäksi meitä vaivasti pienoinen nälkä. Meillä oli vähän pulaa Italian liiroista, emmekä saaneeet evääksi kuin neljä sämpylää, vettä ja kaksi Spriteä. Ruokaa piti säännöstellä, eikä syömistä riittänyt pitkäksi aikaa. Siinä sitten katselimme vesi kielellä, kun toiset matkustajat söivät herkullisia voileipiä. Enpä olisi uskonut, että sellaiseenkin tilanteeseen joskus joudun. Hyvä kokemus sinänsä.
.
'Täällä Kreikassa sitten olemmekin mässäilleet todella... Saavuimme Thessalonikiin klo 14:30 ja siellä vietimme muutaman tunnin ennen kuin yöjuna Ateenaan lähti klo 21:50. Siis Thessalonikissa syöksyimme heti ruokakauppaan ja rahaa vaihtamaan. Kaupunkia en sen enempää nähnyt, mitä nyt jonkin verran yleistä arkielämää.
.
'Tänne Ateenaan saavuimme eilisaamuna kello 8:30. Saimme yöpaikan mukavahkosta retkeilymajasta, jossa vietämme kaksi yötä. Viime yön nukuin siis makeasti sängyssä ja ensi yönä sama juttu. Aah... Täällä sitä oppii nauttimaan tuollaisistakin asioista.
.
'Huomisen yö kuluu taas junassa, samoin seuraava. Olemme siis Kreikassa yhteensä nelisen päivää. Tuo rasittava junamatka oli silti vaivan arvoinen, sillä Kreikka on mukava maa, samoin sen ihmiset. Ateena on rauhallinen pääkaupunki, vaikka onkin iso.
.
'Olemme käyneet Akropoliksen kukkulalla (tosi korkea paikka, hieno) ja muutamissa temppeleissä, mm. Hefaistoksen ja Olympian Zeuksen temppelissä, joista ensimmäinen oli Akropoliksen museossa. Kävimme myös kansallispuistossa ja muutamassa kirkossa.
.
'Kävelleet olemme paljon viime viikkojen aikana, mutta olemme myös syöneet ja etenkin juoneet paljon. Ei siis vieläkään tietoa laihtumisesta... ja tuskin tuleekaan.
.
'Täällä Ateenassa - samoin kuin Roomassakin - on paljon historiaa ja antiikkia esillä. Se on kiehtovaa, kaikki ei ole liian nykyaikaista. Akropoliksen museo oli mielenkiintoinen paikka, koska siellä oli esillä todella vanhoja esineitä.
.
'Ostin Kreikasta paljon matkamuistoja, mm. kengät, laukun, maljakon ja huilun, ja ehkä ostan huomenna lisää, jos varat sallivat. Ateenassa totisesti mässäillään turismilla, sillä myyntikojuja on vieri vieressä monia kymmeniä, ehkä satoja, eräillä kujilla. Aioin ostaa hameen, mutta ne eivät olleet minun päälläni kivoja, ja kivat olivat liian kalliita.
.
'Terveystilanne on se, että tänään minun käsivarsiini ilmaantui muutama punainen näppylä. Toivottavasti ne eivät leviä. Olenkohan saanut tartunnan Marjolta vai mistä sitten... ehkä vedestä. Thessalonikissa minulla oli matkan aikana ensimmäistä kertaa todella kurja olo, ja luulin, että vihdoin viimein se oksennustauti sitten alkaa, jalatkin olivat aivan hervottomat. Onneksi tuo olo meni kuitenkin ulkona noin tunnissa ohitse. Toivottavasti en jatkossakaan sairastu, sillä se veisi paljon matkasta pois.
.
'Huomisaamuna pitää käydä suihkussa, koska lähdemme illalla kohti Thessalonikia, josta jatkamme Belgradiin ja Itävallan Salzburgiin. Itävallassa olemme yhden yön ja sitten alkaa pitkä kotimatka. Rahat ovat jo ihan loppupuolella, mutta saamme hyvät eväät junamatkaa varten (niitä tarvitaan) ja Itävallan yön maksettua. Tavataan junassa tai Itävallassa. Kali nihta!
.
LAUANTAI 20.8.
.
'Istun Belgradiin menevässä junassa, joka lähti Salonikista aamulla kello 6:50. Aluksi jo luulimme saavamme istumapaikat (mikä oli oikea unelma), mutta tietysti juuri ne paikat, joissa istuimme, oli varattu. Olin tosiaan kärttyinen ja hermona, koska luulin, että meidän pitää istua koko vuorokausi käytävällä. Luulimme, että juna on jo tungokseen asti täynnä, mutta eräs mies sanoi, että vapaita paikkoja on, ja totisesti niitä sitten olikin.
.
'Nyt istun "mukavasti" eräässä hytissä, jossa on meidän lisäksemme kolme saksalaista (niitä on joka paikassa). Tuosta mukavuudesta en mene takuuseen, sillä vaikka vasta eilisaamuna kävin suihkussa, niin olo on nyt suoraan sanottuna paskainen. Jalat ovat ihan mustat, olo hikinen, vaatteet kaikkea muuta kuin puhtaat. Toivottavasti ilmat alkavat viilentyä pohjoisemmassa. Onneksi tämä juna ei ole ihan niin likainen kuin se jolla tulimme, mutta ei tätä puhtaaksikaan voi sanoa.
.
'Lähdimme eilen illalla Ateenasta kello 21:10. Sitä ennen emme ehtineet muuta kuin jonottaa kauan matkatavarasäilytykseen, joka oli täysi, ravata kymmenissä pankeissa etsimässä Itävallan rahaa, jota ei Ateenasta saanut, ja kiivetä mahtavassa helteessä Likavitos-kukkulalle (tosi pitkä matka), josta sitten olikin todella upea näköala koko Ateenaan. Emme kyllä muita nähtävyyksiä olleet eiliselle jättäneetkään.
.
'Nyt siis matkaamme kohti Itävallan Salzburgia ja toivomme hartaasti, että siellä on asemalla "Change", joka on auki sunnuntaisin. Muuten on kyseenalaista, voimmeko jäädä Itävaltaan, samoin ruokapuoli on silloin heikoilla. Rahat ovat jo lopuillaan: minulla on yksi matkashekki (100 mk) ja Marjolla 25 mk. Mutta kai tästä kotiin selviydytään elävinä. Kotimatkallahan jo olemme.
.
'Viime yö junassa oli surkein Interrail-yö ja muutenkin surkein elämäni öistä, sillä emme saaneet istumapaikkoja. Paikat, joille menimme, oli varattu, tietysti! Istuin ja seisoin koko yön käytävällä monien kymmenien muiden kanssa. Useimmiten sain istua ja nukkua - todella nukuin vain noin vartin verran! - mutta toisinaan piti seistä puristuksissa ja tosi tukalasti. Oli sekin kokemus!
.
'Väsytti hirvittävästi, eikä kuitenkaan voinut nukkua. Usein piti myös nousta ylös, kun ihmisiä ravasi ohitse. Lisäksi meitä ärsytti eräs mies, joka tuijotti ja vilkutteli yhdestä vaunusta. Kuluivathan nuokin tunnit kuitenkin ohitse. Pientä iloa tarjosivat kaksi saksalaispoikaa, joille en puhunut mitään, mutta jotka olivat ihan mukavan ja turvallisen tuntuisia, oikea ilo silmälle.
.
'Ensi yön vietämme myös junassa ja toivottavasti saamme hyvät paikat. Miehistä kerron vielä sen, että eräs noin 50-vuotias tarjoilija tarjosi meille seuraansa, kuten myös eräs noin 70-vuotias papparukka, joka olisi vienyt meidät elokuviin ja sanoi Marjolle olevansa "crazy about you". Kun sanoin, että me emme ole hulluina häneen, hän sanoi, että olisimme, jos tuntisimme hänet. Ja sitten hän lähti vähän loukkaantuneena pois. Miesparat, totean taas.
.
'Ostin eilen eräältä katumyyjältä kauniin korvakorun viimeisillä rahoilla. Tuo myyjä oli mukava ja juttelimme hänen kanssaan jonkin aikaa.
.
'Tämän junan pitäisi olla Belgradissa kello 19:18. Toivottavasti aika kuluu pian, sillä juuri äsken eräs mies tuli tuohon vastapäätä istumaan, polttaa tupakkaa. Etelässä on tupakan hajuja saanut haistella joka paikassa. On muutenkin tukalaa istua jonkun miehen tuijotettavana. Keskeytän tämän kirjoittamisen, en ole oikein vireessä, eikä ole ihmekään miksi. Toivottavasti tavataan Itävallassa...
.
SUNNUNTAI 21.8.
.
'Itävallassa ollaan, tarkemmin sanottuna Salzburgissa! Pitkän ja hankalan tien olemme tänne kulkeneet, mutta nyt olo on melko puhdas suihkun jälkeen, ja pehmeä vuode kutsuu, pitkästä aikaa.
.
'Eilen kirjoitin, että vietin elämäni surkeimman yön vähän aikaa sitten, mutta seuraava yö oli vieläkin kurjempi! Belgradin juna kulki sietämättömän hitaasti, se pysähteli vähän väliä, ja sen seurauksena se oli kaksi tuntia myöhässä, eli Belgradissa noin kello 21:15. Junan Salzburgiin piti lähteä kello 19:50, ja melkein jo arvasimme, että se on lähtenyt aikoja sitten, kuten olikin.
.
'Junia ei enää lähtenyt Itävaltaan, ja jouduimme tulemaan Ljubljanan kautta tänne Salzburgiin. Viime yön siis vietimme taas jugoslavialaisessa junassa. Ja se oli jotain täysin epäinhimillistä! Se juna oli niin täynnä että aivan pursui yli, ja silti uusia matkustajia änkesi sisään. Istuin koko yön oven vieressä, enkä saanut jalkojani suoraksi. Nukuin ehkä muutaman minuutin ajan.
.
'Aamulla olimme perillä Ljubljanassa kello 6:40 ja juna kohti Salzburgia lähti vasta kello 11:40. Marjo vaihtoi Kreikan rahoja ja etsiskelyn jälkeen löysimme avoinna olevan kaupan. Ruokaa siis saimme tänäänkin, valkoista leipää.
.
'Jugoslaviasta emme olleet päästä ollenkaan eroon, mutta vihdoin viimein juna saapui ja kiidätti meidät pois tuosta venäläistyylisestä kylmästä ja kolkosta paikasta. Jugoslavian likaisuuteen ja kolkkouteen olen täysin kyllästynyt. Siihen maahan en koskaan halua takaisin. Onneksi en ole jugoslavialainen enkä asu sosialistisessa maassa. Tuollaiset maat ovat hirveän ankeita, rajoitettuja.
.
'Salzburgin junassakin jouduimme aluksi istumaan käytävällä, mutta saimme lopulta istumapaikatkin. Perille saavuimme kello 18:10. Onneksi "Change" oli vielä auki ja onneksi saimme paikan retkeilymajasta (melko mukavasta), joka on kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Huomenna tutustumme Itävallan maisemiin ja illalla lähdemme yöjunalla Hampuriin. Toivottavasti saamme nukkumapaikat junasta. Mutta nyt pitää käydä nukkumaan ja kerätä voimia kotimatkaa varten!
.
TIISTAI 23.8.
.
'Itävaltaan on tutustuttu ja se oli samantapainen maa kuin Sveitsikin: mukava ja rauhallinen, paljon Alppeja, mutta ainakaan Salzburgissa ei ollut paljon nähtävyyksiä. Kävimme kuitenkin monissa kirkoissa, Dom-aukiolla, Festung-linnassa (korkea, hyvä näköala, mutta ei mitenkään erikoinen) sekä Mozart-platzilla, jossa oli Mozartin patsas.
.
'Itävallassakin tapasimme kaksi suomalaista, jotka olivat vasta menomatkalla Interrailillaan. Itävallan jätimme taaksemme illalla kello 19:05 ja junasta saimme kuin saimmekin mukavat nukkumapaikat. Hytissämme oli meidän lisäksemme saksalainen mies, joka oli ihan vaivaton, ei mikään tuijottaja. Nukuin viime yön melko hyvin, vaikka heräilinkin välillä.
.
'Hampuriin saavuimme aamulla kello 6:30 ja meidän oli aluksi tarkoitus viettää siellä tämä päivä klo 23:een asti, mutta lähdimme sieltä jo kello 15, ja kiidämme nyt kohti Kööpenhaminaa, jonne meidän pitäisi saapua kello 19:30. Sieltä jatkamme klo 21:30 yöjunalla Tukholmaan, jonne saavumme huomisaamuna. Vietämme huomisen siis Tukholmassa ja illalla lähtee laiva Suomeen kello 18. Pian ollaan taas Suomessa!
.
'Emme viihtyneet Hampurissa kauan aikaa, koska se on niin kolkko kaupunki. Kiertelimme pitkin katuja, emmekä keksineet oikein mitään tekemistä. Hyvä kun jaksoimme olla siellä edes iltapäivään asti. Erääseen korkeaan torniin olisimme menneet, samoin taidehalliin, mutta molempiin oli pääsymaksu, ja meillä oli enää jäljellä vain Marjon muutama markka. (Eilen ostimme paljon evästä Itävallasta).
.
'Vietimme aikaa Planten und Blumen -nimisessä puutarhassa, joka oli kaunis paikka muuten tylsässä Hampurissa. Varsinkin sorsalampi oli siellä upea. Hampuri kuuluu sarjaan "pelottavat kaupungit", koska siellä on narkomaaneja ja muuta outoa porukkaa, mutta me emme onneksi heitä tavanneet ja selvisimme ihan ehjin nahoin siitäkin paikasta (vaikka eräs tyyppi, kuka ties pilvessä, meinasi tarrautua Marjoon).
.
'Nyt juuri juna ajoi sisään laivaan ja edessä on pieni merimatka. Ehkä menemme kannelle katsomaan. Kööpenhaminassa pitäisi tuhlata ne rahat, jotka jäivät viime kerralla tuhlaamatta. Toivottavasti nukumme ensi yön hyvin junassa. Hyvää kotimatkaa!
.
KESKIVIIKKO 24.8.
.
'Kotimatkan teko on tähän asti ollut kiven takana: eivät aio päästää meitä ollenkaan takaisin Suomeen! Tanskassa saimme kuulla, että emme pääse suoraan Kööpenhaminasta Tukholmaan, vaan junaa on vaihdettava Helsingörissä. Olipa "mukava" yllätys! Pitää vaihtaa junaa keskellä yötä.
.
'Tapasimme Kööpenhaminan asemalla Marjon opiskelutoverin Arja-Riitan ja hänen siskonsa, sekä erään kemiläisen tytön, jotka kaikki olivat Interraililta tulossa. Heidän kanssaan sitten poukkoilimme Helsingöriin, josta meidän oli jatkettava laivalla.
.
'Emme kuitenkaan aluksi löytäneet laivaa, ja kun sen vihdoin löysimme, luulimme, että se on jo lähdössä (siltä tosiaan näytti) ja että joudumme viettämään yön Helsingörin taivaan alla. Polvet siinä jo löivät loukkua.
.
'Sitten kuitenkin tajusimme, että sisäänkäynti laivaan tapahtuu toisesta paikasta, ja juoksimme sinne tosi nopeasti. Koomisinta kaikesta oli se, että kun hengästyneinä ja hikisinä saavuimme sisäänkäynnin luo, niin joku virkailija sanoi, että ei teidän tarvitse noin juosta, sillä vielä on odotettava 10 minuuttia. Tuon tapahtuman olisi voinut vaikka filmata!
.
'Kyhjötimme laivassa parikymmentä minuuttia kannella, koska siinä ei ollutkaan mitään junaa, vaan meidän piti mennä Tukholman junaan vasta Helsingborgista. Siellä juna lähti melkein heti ja taas saimme juosta.
.
'Lopulta istuimme kaikella kunnialla Tukholman junassa, tosiaan istuimme, sillä penkit eivät olleet nukkumista, eivätkä oikeastaan istumistakaan varten (sanoi Arja-Riitan sisko). En nukkunut paljonkaan viime yönä, mitä nyt jonkin verran torkuin. Oli hirvittävän kylmä.
.
'Aamulla saavuimme noin klo 7:45 Tukholmaan, ja kylmyys vain jatkui. Istuimme jonkin aikaa rautatieasemalla ja sen jälkeen kuljeskelimme kaupungilla, mm. Sergelin torilla. Hötorgetilla vastasimme erään tutkimuksen kysymyksiin, vaikka vähän vaikeata se oli, tuo ruotsin ymmärtäminen nimittäin. Lopulta kävelimme tänne Viking Linen terminaaliin, jossa istuskelimme muutaman tunnin ja kävimme kaupassa.
.
'Juuri äsken kuulimme sellaisen suru-uutisen, että tänään ei mene laivaa Helsinkiin, vaan meidän on mentävä Turun laivaan, joka lähtee vasta kello 21:30! Huomenaamuna on laiva Turussa klo 8, ja saamme 20 mk hyvitystä, jolla pääsemme Helsinkiin junalla. Helsingistä on sitten taas mentävä junalla Lahteen.
.
'Inhottavaa istuskelua ja odottelua! Kotiin ei tietenkään ole mikään tulipalokiire, siellä ehtii aina olla liikaakin, mutta olisi mukavaa olla ajoissa ennen iltaa kotona, että ehtii käydä saunassa ja järjestellä asioita. Kaikkein keljuinta on odottaa laivaa kauan, sillä olimme jo kyllästyneet odottamaan klo 18:n lauttaa, ja nyt pitääkin odottaa 3,5 tuntia kauemmin. Miten typerää! Keksisipä jotain tekemistä... No, ehkä huomenna Suomen portit aukeavat meille ja karistamme vieraiden maiden pölyt jaloistamme. Toivon kanssa on hyvä elää.
.
TORSTAI 25.8.
.
'Viimeinen Interrail-päivämme. Eurooppa on koettu, ja tällä hetkellä istun junassa, joka lähti Helsingistä klo 12:15 ja saapuu Lahteen klo 14:15. Jarmo tulee meitä vastaan. Siis Suomeen pääsimme kuin pääsimmekin ja tuntuu tosi oudolta olla taas täällä. Täytyy tunnustaa, että kaipaan takaisin ulkomaille. Tuntuu kummalliselta, kun ymmärtää mitä ihmiset puhuvat, ja myös se, että voi itse puhua suomea ja tulla ymmärretyksi. En kuitenkaan vielä ole täysin sisäistänyt sitä, että ihmiset ymmärtävät puhettani, ja sen vuoksi joskus vielä puhun Marjolle yhtä hulluja juttuja kuin ulkomailla, kun kukaan ei ymmärtänyt.
.
'Eilen monen pitkäpiimäisen tunnin jälkeen pääsimme laivaan. Odotusaika kului hieman nopeammin, koska juttelimme eräälle suomalaiselle pojalle, joka oli käynyt Oslossa töitä etsimässä. Häneltä oli Ruotsissa varastettu matkatavarat. Hän oli vähän hulivili-tyyppinen ja häipyikin illan mittaan kaupungille. Luulimme, ettei hän tule laivaan ollenkaan, mutta nyt aamulla näimme hänet surkeassa kunnossa satamassa. Hän oli kai ryypännyt jonkun kaverinsa kanssa.
.
'Laiva jolla saavuimme oli nimeltään m/s Turella ja se oli ihan kiva ja kodikaskin autolautta. Meri oli melko tyyni eikä laiva paljon keinunut. Sen vuoksi nukuinkin makuupussissa oikein hyvin.
.
'Laivamatkan kohokohta oli se, kun tapasimme erään turkkilaisen pojan, joka tuli kahdeksi päiväksi Suomeen. Hän oli ollut aiemmin kuukauden leirillä Uusikaarlepyyssä ja tiesi Suomesta tosi paljon, varmaan enemmän kuin me! Laivassa puhuin vähän hänen kanssaan ja aika paljon junamatkalla Turusta Helsinkiin. Matka kului nopeasti mukavia asioista keskustellessa. Hän kertoi paljon turkkilaisten elämästä. Ylihuomenna hän lentää Istanbuliin, koska aloittaa syyskuussa sähköalan opinnot. Siinä vasta mukava poika, johon olisi kannattanut tutustua paremminkin, mutta emme vaihtaneet osoitteita. That's a pity. Hän puhui englantia tosi hyvin. Oli mukavaa tutustua häneen, mutta tuokin tapahtuma jää vain muistoihin.
.
'Ei tunnu mitenkään erikoiselta olla Suomessa, oikeastaan aika ankealta ja tuiki tavalliselta, tylsältäkin. Kotona pitää syödä hyvin, käydä saunassa ja muutenkin kunnostautua. Että jaksaa taas joskus - toivottavasti melko pian - lähteä valloittamaan uusia mantereita.
.
YHTEENVETO Interrailista:
.
'Se mitä odotin ja se mitä sain olivat hieman samanlaisia, mutta paljon erilaisia, toisiaan vastaamattomia kokemuksia. Kun lähdin Suomesta, kuvittelin matkustavani helposti ja vaivattomasti turistina maasta toiseen. Oikeastaan en odottanut muuta uutta kuin uusia nähtävyyksiä ja erilaisia maisemia. Mutta Interrail tarjosi paljon muutakin, odottamatonta ja yllättävää.
.
'Ensinnäkään en aina - joskin usein - matkustanut helposti ja joustavasti, vaan monesti oli kiven takana saada istumapaikka junasta. Alussa retkeilymajan etsimisestä ei ollut vaivaa, mutta loppua kohden sekin alkoi kyllästyttää, varsinkin kun "Information" oli joissakin paikoissa kuin piilossa. Mutta kun retkeilymajaan oli päässyt, sai todella rentoutua (= peseytyä ja nukkua kunnolla) ja seuraavana päivänä jaksoi uusin voimin tutustua nähtävyyksiin.
.
'Parhaimmat nähtävyydet - ehkä kuuluisuutensa vuoksi - olivat Ateenassa, Roomassa ja Pariisissa. Nuo nähtävyydet ovat maailman ainutlaatuisimpia ja oli hienoa nähdä ne omin silmin. Nyt tosiaan uskon, että ne ovat olemassa! Lisäksi mieleeni jäi Anne Frankin talo Amsterdamissa. Muistoissa pyörii niin monia nähtävyyksiä eri maista, että on vaikeaa muistaa missä mikäkin oli... Varsinkin kirkkoja on vaikea muistaa, koska kävimme niin monessa pyhätössä.
.
'Maa josta eniten pidin oli Kreikka. Pitkä ja tosi uuvuttava matka Jugoslavian halki kannatti. Kreikka on kuuma ja rauhallinen maa, historiaa on näkyvästi esillä, kuten myös Roomassa. Mutta Rooma on kiireisempi ja likaisempi paikka, vaikka nähtävyydet ovatkin hienot. Pariisi tarjosi vain kuuluisat nähtävyytensä, mutta se on kiireinen ja rauhaton kaupunki, jossa ihmiset puhuvat melkeinpä vain ranskaa, mikä aiheutti vaikeuksia. Lisää kieliongelmia aiheuttivat Jugoslavia ja Belgia, joissa myös huonosti puhuttiin englantia tai yleensä muuta kuin maan kieltä.
.
'Oli aika yllättävää todeta, miten eri Euroopan maissa, naapurimaissakin, on suuria kehityseroja. Jugoslavia oli kaikkein alikehittynein maa, jossa olimme (vaikka sielläkin on kuulemma kehittyneempiä alueita). Perässä seuraa Belgia, jossa kuitenkin oli enemmän kehitystä esillä, orvonnäköisiä kerrostaloja ränsistyneitten talojen keskellä. Jugoslavia oli lisäksi likainen, kuten Italiakin vähän. Pidin vähiten Jugoslaviasta, jonne en koskaan halua takaisin. Paljon en myöskään pitänyt Belgiasta.
.
'Ranska oli matkamme maista eniten kehittynyt, ja sen kyllä huomasi kaikesta, viihtyvyys oli mennyt. Sveitsi ja Itävalta olivat puolestaan kauniita ja rauhallisia paikkoja, joissa oli mukavaa lepäillä. Vaikka Kreikka jäikin erityisesti mieleeni, en silti valitsisi sitä asuinpaikakseni.
.
'Kirkkain valopilkku oli Amsterdam, jonne muuttaisin asumaan, jos joku maa pitäisi valita. Alussa Amsterdam tuntui ankealta ja pelottavalta paikalta narkomaanien vuoksi, mutta ensimmäisen yön jälkeen olin siellä kuin kotonani. Eniten siellä viehätti kansainvälinen tunnelma, ihmisiä eri puolilta maailmaa - näimmeköhän yhtään hollantilaista! - ja kaupunkikuvan yleinen värikkyys, katusoittajat, kävelykadut, seinäkirjoitukset. Mutta vaikka Amsterdamin keskusta henkikin elämää ja aatteita, sai laitakaupungilla hengähtää, sillä siellä ei paljon ihmisiä liikkunut. Sai rauhassa ihailla pikku siltoja ja jokea.
.
'Vapaus tuntui voimakkaana Amsterdamissa, ehkä juuri siksi pidin siitä niin paljon. Muutenkin Interrailissa oli parasta vapaus: kaikki entiset huolet ja ongelmat, entinen elämä, jäi jonnekin taakse, menneisyyteen. Kukaan ei määräillyt ja käskenyt, ei tarvinnut tehdä mitään töitä. Sai vapaasti liikkua paikasta toiseen, ilman kahleita, ilman suurempia suunnitelmia ja päämääriä. Aina ei ollut edes tietoa, missä seuraavan yönsä nukkuu. Ah, mitä elämää! Vapauden huippu!
.
'En ollut kuvitellut, että Interrail opettaa myös jotakin. Opin kuitenkin paljon uutta elämästä ja ihmisistä, sekä hyvää että pahaa. Parhaiten jäi mieleeni eräs kerjäläismummo, joka pyysi tien vieressä rahaa lapselleen. Ja vain muutama minuutti myöhemmin samalla kadulla käveli vastaamme laulava robotti, jota ihmiset ihailivat. Varmaan robotti kulki mummonkin ohitse. Sitä elintaso eroineen on.
.
'Muistan myös Pariisin ilotytöt, jotka ilmestyvät pikkuhepeneissään joka ilta kello 20 ilotalojen seinustoille tyrkyttämään itseään ohi kulkeville miehille. Erästä ilotyttöä katsoin pitkään, mutta hän ei katsonut minnekään, täysin kuolleet silmät. Eikä heillä tuntunut edes olevan vientiä, miehet sysäsivät heidät pois. Minä säälin noita naisia hyvin, hyvin paljon.
.
'Muistan Amsterdamin narkomaanit. Tuntuu oudolta ajatella, että kaikki nuo ihmiset jatkavat elämäänsä tälläkin hetkellä. He elävät täysin erilaisessa maailmassa kuin minä. Narkomaani kaipaa päivittäistä annostaan, ilotyttö odottaa iltaa, kerjäläinen tarvitsee ruokaa. Laaja maailma on
täynnä epäonnistumisia ja epäoikeudenmukaisuutta.
.
'Tutustuimme moniin tosi mukaviin ja luotettaviin ihmisiin, ja heidät muistan paljon paremmin kuin ne muutamat harvat, jotka kohtelivat meitä tylysti tai eivät vastanneet, vaan kiirehtivät ohitse, kun kysyimme jotakin. Parhaiten muistan ne, joiden nimen tiedän eli lontoolaisen Carolinen, ranskalaisen Jackien ja turkkilaisen Tanarin (onkohan nimi oikein?) - ja erityisesti hänet, koska hänelle puhuin eniten (Bridge over troubled water...). Mutta muistan myös hyvin saksalaisen miehen, jonka kanssa matkustimme kohti Amsterdamia. Nuo henkilöt muistan parhaiten, mutta myös monia muita, joille puhuimme vähemmän, myös suomalaisia, joita oli joka paikassa.
.
'Matkan aikana arvostukset ja tilanteet muuttuivat täysin, poissa oli tavallinen arkirutiini. Jugoslavian junissa opimme arvostamaan puhtautta, koska emme olleet tottuneet sellaiseen likaan. Opimme myös arvostamaan puhdasta vettä ja kunnon ruokaa. Söimme melkein koko ajan valkoista leipää, juustoa, jogurttia ja hedelmiä. Ulkomailta ei saanut tummaa leipää. Nälästä emme tiedä mitä se on, sillä söimme melkein aina riittävästi, paitsi matkalla Thessalonikiin meillä ei ollut kuin yksi sämpylä molemmille ja olimme aamusta asti junassa. Vasta kello 16 saimme ruokaa. Lisäksi annamme nyt suuren arvon kunnon sängylle. Arvomaailma muuttui. Ainakin vielä vähän aikaa osaa arvostaa noita asioita, jotka aina ennen ovat olleet itsestäänselvyyksiä.
.
'Tuntui oudolta palata Suomeen. Monesti ajattelin, että onkohan Suomea edes olemassa. Nyt tuntuu oudolta ajatella, että ihmiset hikoilevat Kreikan helteessä, kun me täällä palelemme. Ulkomailla ehdin jo tottua siihen, että olen hieman "erikoinen" ihminen, koska olen ulkomaalainen siellä. Minuun kiinnitettiin huomiota ja tultiin juttelemaan. Sellaiseen tottuu nopeasti. Suomessa on ainakin vielä vähän outoa olla, en ole täysin sopeutunut. Ihmiset ovat samanlaisia kuin ennenkin, samat kuviot toistuvat. Kukaan ei tule juttelemaan, harva edes vilkaisee.
.
'Olen taas palannut tuttuihin ympyröihin ja minun kai luulisi olevan sama ihminen, joka olin kuukausi sitten. Mutta tunnen itseni kokeneemmaksi, olen uudestisyntynyt, maailman kasvatti. Ihminen muuttuu, se on kasvamisen ydin. Olen hyvin onnellinen Interrailistani, vaikka kaikki ei helppoa ollutkaan. Oli kiperiäkin tilanteita. Mutta niitähän aina tarvitaan, juuri kasvamisen vuoksi.
.
'Interrailin tuloksena sain vahvan kaukokaipuun suoniini. Olen alkanut janota uusia maita, ja ainakin vielä kerran lähden Interrailille. Silloin on jo rutkasti kokemusta ja jossain kaukaisessa muistissa tämä matka, joka vielä on niin tuore ja todellinen.' (Annen kertomus vuonna 1983).
.
617. Annen Interrail Pariisiin
618. Annen Interrail Ateenaan
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti